Julkaistu: Ma 1. maalis 22.58 — Päivitetty: Ti 2. maalis 15.02Jussi Pernaa valmiina tiistaina alkaviin pudotuspeleihin | |||||
| Tänään se alkaa! Sportin puolustuksen johtohahmo Jussi Pernaa iloitsee tiistaina alkavista playoffeista. Vastustajaksi avauskierrokselle tullut D Team Jyväskylästä on Pernaan mukaan kovatasoinen ryhmä ja ottelusarjassa saa voitoista taistella tosissaan heti avausminuuteista lähtien. Pernaan oma alkukausi on ollut hyvin samanlaista vuoristorataa kuin koko joukkueellakin. Tasaisen syksyn jälkeen mies loukkaantui pahasti sarjan puolivälissä ja oli pitkään sivussa. Viime peleissä Pernaa on ottanut oman tonttinsa Sportin puolustuksessa takaisin vaikka valmentaja ehti loukkaantumisen aikana vaihtua. - Pieniä kolhuja tuli taas matkan varrella, mutta ne kuuluvat tähän lajiin eikä niitä voi aina välttää.
- Loukkaantumisen jälkeen on aina vaikea palata takaisin, koska on sen kuntoutuksen ajan vähän "ulkona" joukkueesta ja tuntuman saaminen takaisin ottaa aina oman aikansa ennen kuin on taas valmis pelaamaan. Itsellä on vielä työsarkaa saada se alkukauden vire pudostuspeleihin. "Kenan" nouseminen päävalmentajaksi ei juurikaan muuttanut joukkueen toimintaa, koska valmennustyyli sekä pelitapa on sama kuin Tamilla. Puolustajan näkökulmasta ei peli muuttunut. Kena painottaa suuresti pelirohkeutta ja viisikkona pelaamista, hän pohtii. Sportin kausi on ollut varsinaista vuoristorataa ja avauskierroksen kotietu ratkesi vasta runkosarjan viimeisessä ottelussa. Loppukauden hyvät otteet lämmittävät kuitenkin kauhavalaispuolustajan mieltä. - Fiilis on tällä hetkellä hyvä. Saimme tiukan taistelun ja erittäin tasaisen runkosarjan jälkeen kotiedun pudostuspeleihin. Runkosarja oli kokonaisuudessaan aika värikäs kaikella lailla. Pelillisesti se oli alussa aikamoista vuoristorataa ja vieraspelaaminen oli todella heikkoa. Kaukalon ulkopuolella oli kaikenlaista hälinää, mutta runkosarjan loppupuolella pöly laskeutui ja saimme parsittua peliä hyvin kasaan, Pernaa sanoo. Sportin yhteydessä on puhuttu pitkin kautta suuresta erosta koti- ja vieraspelaamisen suhteen. Runkosarjan viimeisen pelit kuitenkin osoittivat, että joukkueessa on löydetty lääkkeet myös vierasotteluihin. Pernaan mukaan mitään yksittäistä syytä ei tuloksien parantumiseen kuitenkaan ole. - Jos sille olisi syy löytynyt niin se olisi varmasti korjattu. Kotona otimme tasaisesti pisteitä mikä on erittäin tärkeää sarjapelaamisessa. Vieraspelaaminen oli koko alkukauden todella heikkoa ja tietyissä peleissä yrittäminen meni pahasti yli ja peli oli erittäin tuskaista kun pisteitä ei karttunut. Joukkue sai runkosarjan lopussa vähän työrauhaa eikä ollut juurikaan ylimääräsitä hälinää. Tämän kautta joukkueeseen tuli mukavasti rentoutta ja voittojen myötä itseluottamus nousi monella pelaajalla. Saimme myös runkosarjan lopussa tärkeitä voittoja vieraissa joka nostatti joukkueen moraalia suuresti. Voimme lähteä luottavaisin mielin pudotuspeleihin, Pernaa valaa uskoa. D Team on tasainen joukkue Tiistaina alkavien pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tulee vastaan jyväskyläläinen D Team jonka pelityylissä ja kokoonpanossa näkyy vahva yhteistyö liigajoukkue Jypin kanssa. Pernaalle D Team on mieluisa vastustaja joka pelaa hyvää ja liikkuvaa jääkiekkoa. Jyväskylän kakkosjoukkue sytyttää Sportin kopissa kaikki. - Vastustaja herättää suuria tunteita joka jätkällä joukkueessa. D Team on joukkue joka
Millä eväillä D Team sitten kaatuu? - Tarkalla viisikkopelaamisella. D Team on hyvä vastaiskujoukkue, joten kiekolliset virheet on saatava minimiin. Pudotuspeleissä pyritään pelaamaan tarkkaa kiekkoa ja sen kautta ylivoima esittää varmasti isoa roolia, Pernaa vastaa. Mestiksen pudotuspeleistä on tulossa ennätystasaiset ja monella joukkueella on hyvät mahdollisuudet päästä finaaleihin. Ennakkokaavailuissa suurin suosikki tulee kuitenkin Kouvolasta kun runkosarjan voittanut KooKoo lähtee tavoittelemaan liigakarsintapaikkaa avauskierroksella Jukureita vastaan. Pernaa jakaa tämän mielipiteen. - KooKoo on ollut kovassa lennossa ja runkosarjan voittajana he lähtevät ykköspaikalta, hän päättää. Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen avausottelu tänään tiistaina klo 18.30 Vaasa Arenalla. Käy ostamassa lippusi ennakkoon niin varmistat paikkasi illan otteluun! - Jaakko Kuusisto - | |||||
| » Jaa twitterissä » Lähetä kaverille | |||||












